Muutoksen johtaminen on suunnan näyttämistä ja ihmisten tukemista.
Välillä on tilanne, että omat resurssit eivät riitä tai tulee projekti, johon ei ole osaamista, kykyä tai halua. Toisinaan on helpompi laittaa ulkopuolinen selvittämään asiaa ja johtamaan henkilöstö oikeaan suuntaan. Voi myös olla, että avainhenkilö lähtee ja tarvittaisiin nopeasti joku, joka pitää pyörät pyörimässä kunnes rekrytointiprosessi tuo ihanteellisen henkilön tiimiin.
Maailma muuttuu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtuva muutos on suurempi kuin edellisen 300 vuoden aikana. Miten tähän voi varautua tai suhtautua? Ainakin niin, että mikään muu ei ole varmaa kuin muutos ja että ne yhtiöt, jotka eivät ole valmiita uudistumaan jäävät jalkoihin. Disruptiivisia yrityksiä syntyy ja vain juoksemalla nopeammin kuin muut on mahdollisuus selvitä. Tämä ei tarkoita päätöntä poukkoilua trendien perässä vaan ennakkoluulotonta ajassa elämistä ja sopeutumista. Parhaimmillaan voi myös itse olla muutoksen ajuri ja vaikuttaa uusiin rakenteisiin ja pelin sääntöihin. On tärkeää pysyä liikkeessä. Suuntaa on helppo muuttaa, kun laiva liikkuu. Seisova vesi harvoin vie asioita eteenpäin ja kun asiat kuitenkin muuttuvat niin miksi ei itse yrittäisi olla muutoksen ajuri. Kaikki eivät kuitenkaan halua muutosta tai haluavat erilaista muutosta. Tällöin ihmiset vaihtuvat ja tulee tilanteita, joita ei ole osattu ennakoida.
Tavoitteen saavuttaminen on harvoin yksilöstä kiinni ja vahvan ja monipuolisen tiimin rakentaminen on kaiken ytimessä. Kaikki lähtee siitä, että oikeat ihmiset ovat oikeilla paikoilla ja kriittinen massa tukee muutosta. Muutoksen vastarintaa ei saa aliarvioida ja ihmiset pitää saada luottamaan siihen, että tulevaisuus kantaa ja vain muuttumalla voi selvitä. Kaikki eivät tähän kuitenkaan pysty ja silloin on pakko tehdä muutoksia.
Johtajan on tärkeää pystyä määrittelemään miksi työtä tehdään ja mitä tavoitellaan. Kun nämä asiat ovat selviä, on usein selvää mitä pitää tehdä, miten se pitää tehdä ja mikä on aikataulu. Kaikki lähtee ihmisistä ja heidän motivaatiostaan. Jokaisella meistä on omat vahvuutemme, heikkoutemme, pelkomme ja supervoimamme. Johtajan tehtävä on näyttää suuntaa ja tukea ihmisiä käyttämään omia supervoimiaan yhteisen tavoitteen saavuttamiseen.
Muutosjohtamisessa on hyvä olla rauhallinen, mutta vaatia että asiat tapahtuvat ja mennään eteenpäin. Muutosta ei pidä tehdä muutoksen vuoksi, mutta joskus on tyhmää jäädä vanhaan kiinni. Usein kaikille on selvää mitä pitäisi tehdä, mutta epäonnistumisen pelko estää toimimasta ja aika vain pahentaa ongelmia. Yrityksen suuntaa ei käännetä hetkessä, mutta muutos ei myöskään tapahdu itsestään. On välttämätöntä, että yrityksellä on vahva halua kehittyä ja muutosta tuetaan johdon toimesta ja varmistetaan riittävät resurssit ja vapaus toimia. Välillä tämä edellyttää, että pyydetään ulkopuolista apua muutosta johtamaan tai esim. tuuraamaan avainhenkilöä, jos rekryprosessi on kesken, mutta ihmiset pitäisi saada jo toimimaan.
Vastuun jakaminen on tärkeää, kun suunta on selvä ja kaikki tietävät mitä odotetaan. Kun viesti tulee isommalta joukolta on sen teho isompi. Johdon pitää laittaa itsensä peliin henkilökohtaisesti ja uskoa, ettei mikään ole mahdotonta. Ei pidä pelätä epäonnistumista vaan sitä, ettei edes yritä.
Koska vain muutos on pysyvää, on maailmassa trendejä, jotka pyyhkivät ajan yli jättäen joskus suuremman ja joskus pienemmän jäljen. Muutoksen vaikutukset yliarvioidaan usein lyhyellä ja aliarvioidaan pidemmällä aikavälillä. Haluaisin olla väärässä, mutta lienee selvää, että yksi “trendi” tulee olemaan vahva seuraavat vuosikymmenet, nimittäin trendi, jossa ilmastoa ja luontoa arvostavat brändit ja yritykset pärjäävät. Erityisesti nuoret sukupolvet tiedostavat tämän hyvin ja vaatimukset kasvavat ajan myötä. Ääriliikkeistä tulee valtavirtaa ja uusi normaali. Kannattaa pohtia miten teidän yrityksenne haluaa olla mukana tässä trendissä ja rakentaa uutta huomista?