Miksi johto jankuttaa kannattavasta kasvusta ja onko se edes mahdollista?
Olin vaimoni kanssa parisuhderetriitissä. Sormet hikoillen menin paikalle tunnistaen pieni paine takaraivossa, että nyt olisi hyvä kuunnella tarkkaan, olla viisastelematta ja valita huolellisesti sanat, jotka päästän suustani. Alku oli jännittävä. Terminologia, metodit ja tunnelma oli outo ja erilainen kuin mikään mihin olin tottunut. Oli heti alussa selvää, että kokemus ei jättäisi kylmäksi. Onneksi tunsin myös osassa muita osallistujia samoja tunteita ja vältteleviä katseita.
Agenda oli kuitenkin tärkeä ja tuttu ja sen oivallettuani jännitys laukesi. Tunsin oivalluksen ja ilon tunteita, kun ymmärsin, että kysymys onkin muutoksesta, kasvusta ja parempien tulosten saavuttamisesta. Tätähän olen tehnyt koko elämäni, toki eri kontekstissa, eri tarkoitusta ja tavoitetta palvellen.
Yrityksellä ei voi olla mitään muuta strategiaa kuin kasvu, ihmisellä ei voi olla muuta strategiaa kuin henkinen kasvu. Jos valitsee jonkun muun strategian, sulkee silmänsä eikä tee mitään tai epäonnistuu kasvussa on edessä väistämättä taantuma ja mahdollisesti tuho. Mikään ei pysy paikallaan, se joko kasvaa ja kehittyy tai taantuu. Ei ole olemassa tilaa, joka olisi stabiili. Tämä pätee kaikkeen, niin parisuhteeseen kuin yrityksen liiketoimintaankin.
Henkinen kasvu on prosessi, joka vaatii paljon aikaa, pohdintaa, keskusteluita, työkaluja, mutta myös resursseja. Ei rahaa vaan henkisiä resursseja. Tilaa ajatella, jäsentää ja toimia. Kasvu ei tapahdu nopeasti vaan vaatii oivalluksia, toiminnan muutoksia ja kerroksellisuutta. Uudet oivallukset ja teot pohjautuvat aikaisempiin ja rakentuu kuin korttitalo pienistä palasista. Sitä ei voi tehdä nopeasti eikä siinä ole oikopolkuja. Menneisyys ja nykytila on selvitettävä ja ymmärrettävä, jotta voi rakentaa tulevaa. Kaikki on mahdollista ja vaihtoehdot ovat äärettömät.
Sama pätee yrityksen kasvuun. Yrityksen on oivallettava menneisyytensä ja nykytilansa tuomat rasitteet, yrityskulttuurin tuomat rajoitteet ja estot, käytettävissä olevat resurssit ja muutoksen (kasvun) merkitys ja tärkeys. Usein muutos vaatii aikaa eikä ole olemassa jippoja vaan tie on kuljettava alusta loppuun. Kasvu on tehtävä niin, että se ei edellytä pitkällä aikavälillä kannattavuuden pienentymistä, koska yrityksen toiminnan tulosta nimenomaan mitataan sen tuomalla voitolla. Jos kasvu ei ole kannattavaa ei se kestä tarkastelua pitkällä aikavälillä. Parisuhteessa prosessin lopputulosta mitataan onnellisuuden lisääntymisellä, yritystoiminnassa viivan alle jäävällä tuloksella. Kasvu itsessään ei ole tärkeää vaan sen tuoma lopputulos.