Ykkösluokassa helvettiin vai hallittu muutos?

Maailma muuttuu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan sen historiassa. Väitetään, että seuraavan 30 vuoden aikana maailma muuttuu enemmän kuin edellisen 300 vuoden aikana. Tällä viitataan yleisesti teknologian kehitysnopeuteen ja pohjavireenä on kasvun ja tehokkuuden tavoittelu. Samaan aikaan maapallon lämpeneminen on johtanut pisteeseen, jossa muutokset alkavat näkyä ja riskit realisoituvat. Luonto kyllä korjaa tilanteen pitkässä juoksussa, mutta moni asia on silloin muuttunut. Asioihin voidaan kuitenkin vielä vaikuttaa ja koska ratkaisuja ja toimintamalleja on monia, tulee myös ihmisten toimia laajalla rintamalla. Olennaista on kuitenkin, että toimitaan. Pelkkä puhe ei riitä.

Asiaa voidaan lähestyä monelta näkökulmalta ja helposti tekisi mieli sanoa, että kysymyksessä on valtioiden ongelma ja sitä pitäisi korjata sääntelyn keinoin. Näin varmasti on ja näin pitää toimia. Onko tämä kuitenkaan riittävän nopea keino ongelmien ratkaisemiseksi? Ainakin valtioissa, joissa on toimivat markkinat voisi ajatella, että markkinatalous olisi nopein keino ongelmien korjaamiseksi. Jos ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille on kysyntää niin eikö markkinat täyttäisi tuon kysynnän luomalla tarjontaa? 

Kysynnän syntymiseen vaikuttaa monia asia, mutta yksi ehkä kaikkein merkityksillisin on tuotteiden ja palveluiden hinta. Kuinka monella on varaa maksaa extraa vai marginalisoituuko markkina vain sellaisiin, joilla on varaa? Ja jos näin käy niin syntyykö riittävän suuri markkina, jolla on vaikutusta luonnon kannalta? Asia on herkkä jopa rikkaassa pohjolassa. Miten yhtälö toimii kun miljoonilla ihmisillä on vielä pitkä matka siihen, että ylipäätään mitään ylimääräistä jää käteen ja ensisijaisena prioriteettina on vaurastuminen?  

Voisiko ajatella niin, että edistykselliset yritykset omaksuvat kestävän kehityksen osaksi strategiaansa niin, että ilmastoystävällisistä tuotteista ei tarvitse maksaa enempää? Herää kysymys onko tämä mahdollista ja samaan aikaan herää kysymys mikä muu olisi mahdollista? Mutta miten saada yritykset muuttamaan strategiaansa ja käsittelemään ilmastoystävällistä tuotantoa normaalitilanteena? Tehokkain tapa siirtymään olisi varmaan se, että kukaan ei osta muutoin tuotettuja tuotteita ja palveluita. Tämä on mahdollista vain jos ne eivät maksa enempää. Yksi tehokas keino voisi olla “pakottaa” yritykset kompensoimaan tuotannon tai tuotteiden ja palveluiden käytöstä aiheutuvat päästöt. Tämä aiheuttaisi yrityksille kustannuksia, joita he yrittäisivät pienentää ostamalla markkinalta ja alihankkijoilta hyödykkeitä, jotka ovat ilmastoystävällisiä. Näin päästöihin liittyvät  kulut pienenisivät ja markkina ohjaisi kilpailua ja tuotantoa ilmastoystävällisempään suuntaan? 

Ilmastopäästöjä syntyy miltein kaikesta mitä teemme. Liikkumiseen, ravintoon ja asumiseen liittyvät asiat ovat hyvin ihmisten tiedossa, koska ne ovat konkreettisia ja helppo ymmärtää. Digitalisaatiosta johtuvat päästöt ovat paljon vaikeampia hahmottaa ja helposti koetaan, että digitalisaatio on vain positiivinen asia. Isossa kuvassa näin onkin ja ICT -alan hiilikädenjälki on moninkertaisesti isompi kuin hiilijalanjälki. Miltein salakavalasti digitalisaatio valtavana globaalina trendinä aiheuttaa kuitenkin myös oman haasteensa. Ihmisten on vaikea ymmärtää miten esimerkiksi puhelimen käytöstä voi aiheutua hiilidioksidipäästöjä. Niitä kuitenkin syntyy kun ihminen esimerksi katselee videota, joka sijaitsee data centerissä Intiassa ja data centeriä pyöritetään energialla, joka tuotetaan fossiilisilla energialla. Monet uskovat, että teknologialla voidaan ratkaista maapallon ongelmat. Uskon myös itse, että teknologialla on suuri rooli ilmastokriisin ratkaisijana, mutta samalla pitää huolehtia siitä, että emme vaivihkaa rakenna uutta ongelmaa.

Ajattelua pitäisi viedä suuntaan, jossa tuotteiden ja palveluiden tuotanto ja käyttäminen on itsessään vastuullista. Lähtökohtaisesti vastuullisesti tuotetut tuotteet ja palvelut eivät maksa enempää vaan ympäristöystävällinen tuotanto ja käyttö sisältyy tuotteiden ja palveluiden hintaan. Jos tuotannon kustannuksia ei voida pitää samalla tasolla kuin ennen johtaa tämä tuotteiden hinnan nousuun tai katteiden pienentymiseen.  

Kaikki muutokset lähtevät pienen vähemmistön ajattelusta ja halusta muuttaa jotain. Vähemmistö ei kuitenkaan saa vielä aikaan tarvittavaa muutosta vaan tarvitaan kriittinen massa muutoksen aikaansaamiseksi. Ilmastokriisin torjumista ei pitäisi politisoida ja marginalisoida pienen vähemmistön toiminnaksi. Se aika on jo mennyt ja nyt tulisi saada liikkeelle massat, jotka muuttavat edelläkävijöiden toiminnan valtavirraksi, uudeksi normaaliksi. Palkkajohtajat ovat tärkeässä roolissa muutosta toimeenpantaessa. Palkkajohtajat eivät ole kuitenkaan tässä liikkeelle työntävä voima ja lopulta vastuu muutoksesta jää omistajille ja “pääomalle”. 

Vastuullinen toiminta ja sijoittaminen on ollut viime vuosina “muodissa” ja on ollut nähtävissä, että uudet lähdöt ovat saaneet maailmalla hyvin rahoitusta. Maailmalla riehuvat sodat ja globaali talouspoliittinen epävakaus on kuitenkin ajanut siihen, että rahoitus on mahdollisesti ehtymässä ja pääoma ohjautuu turvallisempiin kohteisiin, joissa arvonnousu ja pääomien säilyttäminen on varmempaa. Tämä on ihan luonnollista ja ymmärrettävää. Onko isossa kuvassa kuitenkin niin, että ilmastokriisin ratkaiseminen riippuu siitä voidaanko samalla luoda kasvua ja luoda lisää taloudellista arvoa omistajille? Tämä on hankala yhtälö, jos kaikkien pitää luoda lisää kasvua eikä riitä, että arvon nousu otetaan ottamalla kilpailijalta asiakkaat.  Siitä on kuitenkin hyvä aloittaa!